Hillotut appelsiininkuoret

appelsiininkuoret

Hillotut appelsiininkuoret ovat herkullisia ihan sellaisenaan tai tummalla suklaalla kuorrutettuna. Niitä voi käyttää myös moniin leivonnaisiin – itse käytän niitä kakkujen koristeeksi sekä keksien ja kakkujen mausteeksi. Pitkän kaavan mukaan appelsiinin kuoret hillotaan keittämällä niitä sokeriliemessä useana päivänä peräkkäin, mutta minun mielestäni hilloamista voi nopeuttaa. Kuoret kannattaa kuitenkin hillota vähintään viikkoa ennen käyttöä sillä ne pehmenevät ja tasoittuvat ajan myötä.

Määrä: Noin 200 g.
Säilyvyys: Hillotut appelsiininkuoret säilyvät noin kuukauden ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa.

Ainekset:

3 isoa luomu appelsiiniä
400 g sokeria

Viimeistelyyn:
erikoishienoa sokeria tai summaa suklaata kuorrutukseen (suklaata tarvitset noin kaksinkertaisen määrän grammoina appelsiininkuoriin verrattuna)

Ohje:

1. Pese appelsiinit huolellisesti astianpesuaineella ja kuumalla vedellä.
2. Irroita appelsiinien kuoret – poista niin paljon valkoista kun mahdollista.
3. Laita appelsiininkuoret kattilaan ja peitä kylmällä vedellä. Kiehauta ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Kaada vesi pois.
4. Toista keittäminen puhtaassa kylmässä vedessä vielä kolme kertaa.
5. Suikaloi kuoret haluamasi kokoisiksi palasiksi.
6. Valmista sokeriliemi: laita sokeri ja 3 desiä vettä kattilaan, kuumenna kunnes sokeri on sulanut ja liemi on tasaista.
7. Lisää appelsiininkuoret liemeen ja keitä noin 40 minuuttia, kunnes kuoret ovat läpikuultavia. Anna kuorien jäähtyä liemessä.
8. Nosta jäähtyneet kuoret ritilälle kuivumaan. Kuoret kuivuvat täysin noin kahdessa vuorokaudessa.
9. Jos teet sokeroituja kuoria, kierittele kuoret sokerissa ennen kun ne kuivuvat (noin vuorokauden kuluttua). Jos päällystät kuoret suklaalla, anna niiden ensin kuivua kokonaan ja kasta sitten sulaan suklaaseen.

Mainokset

2 thoughts on “Hillotut appelsiininkuoret

  1. Kauniita!
    Pisti silmääni tuo appelsiinien peseminen. Nykyisin on aika hyvin saatavilla luomuappelsiineja ja sitruunoita, joiden kuoren voi huoletta käyttää pelkän huuhtelun jälkeen. Luulen, ettei tavissitrusten kuorten käsittelyaineet ja torjunta-aineet lähde kunnolla pesemälläkään ja tiskiaineestakin saattaa imeytyä appelsiiniin jotain, jota ei kannattaisi syödä.

    • Suosittelisin tosiaan käyttämään ainoastaan luomu appelsiineja – minulla on ollut tapana pestä appelsiinit kuumalla vedellä ja kevyesti astianpesuaineella, mutta hyvä huomio, ehkä pelkkä kuuma vesikin riittäisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s