Banaanikakku (kananmunaton)

 munatonbanaanikakku

Banaani on monikäyttöinen raaka-aine ja sillä voi hyvin korvata myös kananmunan leivonnassa. Minun mielestäni banaani ja suklaa sopivat hyvin yhteen, joten tässä olen täyttänyt ja päällystänyt kakun suklaa ganachella, mutta tätä kakkupohjaa voi käyttää perinteisenkin kermatäytekakun pohjana. Kakun koostumus on sokerikakkua tiiviimpi, kuivakakun tapainen. Kakku on maukas ja sopii myös syötäväksi ihan sellaisenaan – arkisemman kakun olen tehnyt sekoittamalla taikinan joukkoon suklaarouhetta ja paistanut kakun leipävuuassa. Tämä ohje on löytynyt Ullanunelman sivuilta.


Määrä: 1 kakku noin 23 cm kakkuvuokaan. Sopivasti noin 10 hengelle.
Säilyvyys: Säilyy jääkaapissa muutaman päivän. Sopii pakastettavaksi. Sulata jääkaapissa yön yli.

Ainekset:

Ganache:
275 g tummaa suklaata (käytin Fazerin tummaa suklaata)
2 1/2 dl kermaa
50 g voita

Taikina:
200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 dl banaanisosetta (noin 2 kypsää banaania)
2 dl perunajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
noin 1 dl kiehuvaa vettä

Ohje:

Ganache:
1. Rouhi suklaa ja laita suklaarouhe ja voi kuumuutta kestävään astiaan.
2. Kiehauta kerma ja kaada suklaarouheen ja voin joukkoon.
3. Sekoita massa rauhallisesti lusikalla tasaiseksi.
4. Anna massan jäähtyä kylmäksi, ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa.

Kakku:
5. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vuoraan kakkuvuoka leivinpaperilla.
6. Vaahdota voi ja sokeri.
7. Vatkaa banaanisose taikinaan.
8. Sekoita kuivat aineet keskenään.
9. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja kuumaa vettä koko ajan voimakkaasti vatkaten.
10. Kaavi taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista noin tunti.

Kakun täyttäminen:
11. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Täytä ja päällystä kakku ganachella. Säilytä kakku jääkaapissa – ota huoneen lämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s